torstai 24. lokakuuta 2013

IHMETTELYÄ - Hullu ihmismieli

Oli pakko tulla heti näin "aamutuimaan" ihmettelemään mun unta. Jäi viime yöstä aivan kamala olo ja harmaa
ja sateinen ilma ei yhtään helpota sitä.

Näin viime yönä unessani sellaisen unien mörön, että en edes itse ymmärrä miten mun mielikuvitus moisen loi. Hyi hitto!
Uni alkaa kohdasta, jossa olemme perheeni kanssa ilmeisesti mummuni pihassa, mutta keskellä yötä, pimeässä. Jostain kuitenkin kajastaa valoa ja näen puun takana liikkuvan tumman hahmon. Samalla päässäni alkaa soida musiikki, joka on kuin pahimmasta kauhuelokuvasta. Kimeä riipivä sävelmä kertoo "mörön" tulevan. Ikään kuin Muumeissa, hyi mää pelkäsin sitä musaa pienenä.
Paniikissa koitan viittoa isälle, äidille ja veljelle, että nyt on juostava karkuun! Samalla näen mörön lipuvan aavemaisesti meitä kohti. Ilman jalkoja leijaileva iso musta-harmaa hahmo, jonka helmat ja irtonaisen kangassuikaleen näköiset "lonkerot" liehuvat tuulessa tuntuu kasvavan kokoajan ja en pysty kuvailemaan kuinka paljon pelottaa.
 Päädymme vanhan asuin kerrostalomme rappuun ja vielä viime tingassa huudan vanhalle Hervannan tutulle, joka sählää rapun edessä jotain, että "tuu ny s***ana sisälle sieltä". Vedän oven nopeasti kiinni ja laitan sen lukkoon. Karmiva kimeä musiikki soi koko ajan lujempaa. Pakenemme kerrostalorapun portaita ylemmäs ja ylemmäs, kunnes ylhäällä tajuan, että mörkö haluaa vain minut. Jätän perheeni ylös ja lähdenkin pakenemaan ylös ehtinyttä mörköä alaspäin. Hyppään kierreportaiden keskellä olevasta aukosta alas ja hidastan pudotusta aina tarttumalla kaiteisiin (näin ei voisi todellisuudessa tehdä). En ole juurikaan mörköä nopeampi ja ajaessaan minua takaa mörkö puhuu minulle koko ajan. Ilmeisesti pääni sisällä. Mörkö on käynyt viemässä jostakin asunnosta ison pätkän tarranauhaa, kyllä tarranauhaa, ja käyttää tarranauhaa liaanina seuratessaan minua hyppäämällä kierreportaiden aukosta kerroksia alas.
Pääsen pakenemaan mörköä ulos ja ulkona on jo valoisampaa. Päädyn "joen" rantaan. Joki muistuttaa Amsterdamin läpi kulkevaa jokea (Amstel?) ja näen muutaman naisen pesevän pyykkiä jokeen kadulta laskevilla kivisillä portailla. Mietin pystyisinkö piiloutumaan möröltä jokeen.. Viimeisenä otan vauhtia ja hyppään jokeen... Herään.

Herätessä minulla on kamala pelkotunne koko kropassa ja pulssi on tähtitieteellinen. Koko kroppa on ikäänkuin shokissa, enkä pysty hetkeen liikkumaan. Koitan rauhoitaa itseäni katselemalla huonetta, mutta pimeys ei helpota pelkoa. Vedän peittoa tiukemmalle jalkojen ympärille ja koitan hengittää rauhassa. Unesta palautuminen kestää yllättävän kauan. Kun rauhoitun käperryn lämpimään kylkeen ja ilmeisesti nukahdan pian uudestaan.

Muistan unen aamulla hyvin selkeästi ja pakkohan sitä on ruveta analysoimaan. Mulla on yleensä sellainen tarve kummallisten unien kohdalla.
Ihmettelen kovasti unen "laatua". Mun unissa ei ikinä soi musiikki. Se oli uutta ja outoa. Myös "mörkö" oli jotenkin niin voimakas, mutta samaan aikaan kovin häilyvä. Mikä mun mörkö on? Onko mulla stressi?
Tarranauhan yhtäläisyyden tajuan heti. Elinen ilta meni ommellessa uutta sambapukua ja viimeinen mitä tajusin ennen nukkumaan menoa oli se, että tarvitsen tarranauhaa. Tarranauhaliaani ilmeisesti halusi muistuttaa, että sitä tarvitaan paljon.
Amsterdamissa en ole koskaan käynyt, mutta olen nähnyt siitä paljon kuvia ja ohjelmia. Olisiko viime iltainen soitto äidille aiheuttanut yhteyden Amsterdamiin. Äiti ja isä kun ovat lähdössä viikonloppuna reissuun ja yksi äidin reissuista oli Amsterdamiin.. tiedä sitten. Onko mulla huoli mun perheestä?
Mummun piha ja veljeni läsnäolo selviävät pienen mietinnän jälkeen. Mummuilla pitäisi käydä ja veljen kanssa olemme olleet paljon yhteydessä viime aikoina.. jollain tasolla alan tajuta asioiden yhteyden unessa.
Niin ja se Hervannan tuttu.. tuli vilkaistua kyseisen kaverin Facebook-sivuja toissapäivänä.. kai hän sitten halusi tulla vierailemaan mun uneen.

Katsoin eilen illalla Hyvät ja huonot uutiset-ohjelmaa ja yksi ohjelmassa puitava uutinen koski tutkimusta, jossa todettiin eläinten nukkuvan aivojen puhdistamisen vuoksi. Jos tällainen tutkimustulos on saatu nisäkkäältä, joskin eläimeltä eikä ihmiseltä, niin miksi ei moinen koskisi myös ihmistä? Loppukaneettina voisin tähän todeta, että jos nukkumalla puhdistetaan aivoja, niin riittääköhän mulle edes viikon unet?!!

Marika, Marikan mieleikuvitus ja epäpuhtaat aivot toivottavat kivaa päivää kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti