keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Viipyilyä ja reistailua

Jouluvinkit tulevat nyt hieman jälkijunassa reistailevan ohjelman ja koneen takia, sekä kirjoittajan hektisen arjen myötä, mutta eipä anneta niiden häiritä vaan pistetään vielä pökköä pesään kun ehditään.

14. Jouluvinkki - Iloa itsetehdystä - Minimiehen tuunattu lippis

Tänään on mun kummipojan synttärit ja lahjaa mietittiin pitkään. Mä kun olen päättänyt, että pyrin tekemään kaikki joululahjat itse, niin ei antanu luonto millään periks tämänkään suhteen. Pakko oli kesiä jotain, mitä voisi yks veelle tehdä itse. Ajatus välähti töissä kuin salama sumuiselta taivaalta - niinkuin mulla nuo ideat yleensä - tuunattu joujou-lippis!!!
Selailin kuvia kummipojasta facebookista ja keräilin ideoita.. ja sieltä löytyi kuva, jossa minimies oli katu-uskottava lipari päässä. Ja.. - tähän se kliseinen lause.

Logon purkuoperaatio
Ensiksi piti löytää tuunattava lippis, sopiva yksi vuotiaalle. Meninköhän nyt taas keksimään jotain älytöntä... Googlettelin aikani pikkupoitsujen lippiksiä ja löysin pari mallia H&M:ltä ja Lindexiltä. H&M tajosi pienempiä kokoja, mutta makutuomari valitsi Lindexin hieman isomman lippiksen, koska se oli hienompi, olisipa sitten kasvun varaa.

Joujou-lippiksissä (suonette anteeksi tätimäisen nimityksen) on aina hirmu isot ja paksut brodeeratut logot ja merkit ja se oli oikeastaa lippiksen työläin osio, se purkaminen.

Purkamisen jälkeen etsit tietokoneelta mielestäni coolin fontin ja otin siitä mallia piirtäessäni kirjaimet nahalle.
Käytin pehmeää mustaa, muistaakseni lapaannappaa, joka on peräisin vanhoista nahkahousuista.

Piirsin kirjaimet kapealla hopeakynällä nahkaan ja leikkasin askartelupuukolla irti. Ihan en saanut samanlaista fonttia toteutettua nahasta, luonnolisesti kaikki pienet kulmat ja viivat täytyy toteuttaa nahkaan hieman isompina, mutta lopputulokseen olin ihan tyytyväinen.
Yllä: tulostettu fontti, Alla: nahasta leikattu teksti

Jouduin miettimään yön yli ideaa, jolla siistisin ja peittäisin logon purkamisesta esiin jääneet
tikkauksien jäljet. Koska kummipojan nimen ensimmäinen kirjain on "S", tulin miettineeksi keskelle supermiehen logon tapaista kulmiota, jonka lopulta toteutinkin timanttina. Mutta kaippa siitä saa sellaisen kaksoismerkityksen irti jos tykkää.

Seuraavaksi asettelin timantit ja tekstin lippikselle ja liimasin ne haluamiini kohtiin kontaktiliimalla. Näin nahka kiinnitetään normaalisti (suutaritöissä), sillä esimerkiksi nuppineulat jättävät nahkaan rei'ät.

Sitten piti vähän kikkailla. Minulla ei toistaiseksi ole kuin tavallinen ompelukone ja lippistä piti hieman väännellä sen alle. Tai neulan alle. Pienen ähinän jälkeen se kuitenkin onnistui ja tikkaaminen sujui paremmin kuin mitä oli odottanut. Tikkasin kirjaimet ja timantit kiinni reunoja myötäillen ja yhteen timanttiin tikkasin myös "kulmat". Lippis oli onneksi hieman pehmeämpi kuin aikuisten lippikset ja taipui paininjalan alle siksi helpommin.

Langan päät päättelin solmimalla tai polttamalla (nahkatöissä päättely tehdään langan päät polttaen) ja puhdistin lippiksen nahanpuhdistusaineella. Valmis. Kuvat, vallmiista lippiksestä,  puhukoon puolestaan.

Hyvää syntymäpäivää kummipojalle!




13. Jouluvinkki - Lahjaidea, leffat

Suoraan asiaan. Leffat ja TV-sarjojen DVD-boxit ovat olleet musta ihan huippu lahjoja aina.
Niistä tulee sellainen jouluaaton jälkeinen löhöily fiilis ja kiireetön olo. Parheen kesken ollaan ostettu useana vuonna yhteisiksilahjoiksi leffoja ja tuijoteltu niitä joulusuklaiden kanssa joulun pyhät. Parasta.

Kokoa joululahjaksi esimerkiksi "leffapaketti". Kerää kauniiseen koriin, laatikkoon, tai vaikka popkorni-kulhoon esim.
* DVD tai kaksi ja/tai sarja leffalippuja
* Popkornia + popkorni- maustetta (kiva uutuus kaupoissa)
* Karkkia
* Torkkupeitto ja/tai villasukat
* Pyjama / löhöasu
* Nenäliinoja (riippuu leffan laadusta)
* Kynttilöitä tunnelmaa luomaan
tai mitä ikinä sinun mielestäsi leffailtaan kuuluu.

Vinkkejä minun viimeaikaisista suosikki elokuvista tässä:

Olen hurahtanut dystopisiin (Dystopia = Utopian vastakohta, kuvaa tulevaisuudessa epätoivottavaa yhteiskuntaa) elokuviin ja kirjoihin. Tykästymiseni ihmetyttää minua kovasti, sillä olen melko herkkä ahdistaville elokuville ja uutisille. Sota-elokuvat on ehdoton nou nou mulle. Mutta tosiaan nämä, välillä melko ahdistavatkin dystopiset kuvaukset, ovat kyllä koukuttaneet minun mielenkiintoni.
Muutama suosikkini tästä aihepiiristä:

ELYSIUM
 Elysium sijoittuu vuoteen 2154 ja se  kertoo yhteiskunnasta, joka on jakautunut kahtia; yltiörikkaisiin ja rutiköyhiin.
Rikkaat asuttavat maapalloa kiertävää avaruusasemaa, Elysiumia, ja köyhät asustelevat täysin slummiksi muuttuneella maapallolla.
Kaikkien haave on asuttaa Elysiumia, jossa mm. kaikki taudit ja vaivat pystytään parantamaan  huipputeknologialla. Ihminen on Elysiumilla teoriassa kuolematon.
Matt Damon näyttelee maapallolla asuvaa kaidalle tielle siirtynyttä nuorisorikollista, joka surkeiden sattumusten kautta päätyy tunkeutumaan laittomasti Elysiumille...
Hyvä toiminnan täyteinen pläjäys. Myös miehiseen makuun.
SPOILER: Matt Damon on yllättävän kuuma kaljuna ja öljytyillä lihaksilla.





DEJA VU
Denzel Washington näyttelee elokuvassa agenttia, joka laitetaan tutkimaan tapausta, jossa matkustajalaiva on räjäytetty taivaan tuuliin ja uhreja on yli 500. Tutkiessaan tapausta agetti törmää ruumiiseen, joka löydetty joesta laivan lähistöltä ennen räjähdystä ja agetti päätyykin tutkimaan tarkemmin tämän ruumiin tapausta, sillä uskoo sillä olevan tekemistä räjäytyksen kanssa. Agentti tutkii tiiminsä kanssa tapausta huipputietokoneella, joka satelliitin kautta pystyy tallentamaan tapahtumia videokameran tavoin eripuolilla maailmaa. Menneitä tapahtumia voi tosin katsoa vain kerran, niitä ei voi kelata. Denzel saa myöhemmin selville, että huipputietokonetta voidaan käyttää aikakoneen tavoin ja sillä pystytään siirtämään esineitä menneisyyteen. Elokuva kertoo intensiivisesti agentin, Denzel Washington, yrityksestä pelastaa joesta löytynyt ruumis, Paula Patton.
Mielenkiintoinen trilleri, jossa oma mieli ja järki saa tehdä töitä, mutta juoni ei silti katoa tällaisen yksinkertaisenkaan katsojan päästä. Myös miehiseen makuun.



NEVER LET ME GO - OLE LUONANI AINA
Elokuva sijoittuu 1900-luvun Englantiin (dystopia) ja kertoo riipaisevan tarinan kolmen nuoren ystävyydestä. Keira Knightley, Carey Mulligan ja Andrew Garfield. Pääosaa näyttelevä Carey, on nuori tyttö, joka on varttunut sisäoppilaitoksessa, josta tyttö muuttaa "mökkeihin". Mökeillä holhoojien valvonnassa nuorien on tarkoitus totutella vähitellen ulkomaailmaan. Ulkomaailma ei vain välttämättä ole sitä, mitä nuoret ovat kuvitelleet.
Ystävyksiä pidetään pimennossa omasta osastaan, ja he yrittävät parhaansa mukaan sovittaa elämänsä vallitseviin olosuhteisiin. Kertomuksen on tarkoitus herättää ajatuksia antamatta suoria vastauksia, ja alussa paljastetaankin hyvin vähän.
Riipaiseva draama dystopisesta maailmasta.  Sopii ajattelijalle ja kuulemma putosi Keira Knightleyn vihaajaankin.




IN TIME
In time sijoittuu lähitulevaisuuteen, jossa "vanhenemisgeeni" on kytketty ihmisiltä pois. Maapallolla pelätäänkin ylipopulaatiota ja tämän välttämiseksi ajasta on tullut valuuttaa. Nuorta miestä, Justin Timberlake, syytetään lisä-ajan saamiseksi tehdystä murhasta, ja hän joutuu pakomatkalle korruptoituneelta "ajanpitäjät" poliisijoukolta, yhdessä panttivangiksi ajautuvan nuoren naisen, Amanda Seyfried, kanssa. Nuori nainen on varakkaan perheen kasvatti, kun taas mies on kotoisin köyhistä oloista.
Elokuva on jännitävä toiminta-trilleri ja pitää katsojan koko ajan varpaillaan, valmiina juoksuun.
Elokuva sopii Justinin rakastelijal.. rakastajalle.. Justinia rakastaville naisille ja Amandan suurista silmistä viehättyneelle miehelle.



Kevyempää katsottavaa:


FRIENDS WITH BENEFITS - VAIN SEKSIÄ
Leikkisä, samaa juonta kuin kaikki muutkin romanttiset komediat, noudattava ihana.. no.. romattinen komedia.
Justin Timberlake:n ja Mila Kunis:in roolihahmot ovat vain ystäviä, jotka keksivät testata teoriaa "Voivatko ystävät harrastaa seksiä ja olla silti ystäviä".
Elokuva ei tarjoa mitään ihmellisiä juonen käänteitä ja sopiikin loistavasti "hömppäleffaksi" "aivot narikkaan ja kuola valuun"-fiilikseen.
Justin fanit eivät voi olla tykkäämättä tästä ja sopiihan tämä (tällä kertaa) Milan suurista silmistä viehättyneelle miehellekkin...
Chick flick- kamaa silti.





 Riipivää draamaa:


REMEMBER ME
Remember me kertoo  nuoren miehen, Robert Pattinson, kipeistä perhesuhteista. Etäinen bisnesmies isä, itsemurhan tehneen veljen varjo ja traumatisoitunut pikkusisko pyörittävät miehen elämää.
Rakkaustarina nuoren naisen, Emilie da Ravin, kanssa alkaa tilanteesta jossa miehen ystävä haluaa huijata tätä nuorta naista. Nainen saa kuitenkin miehen avautumaan ja he alkavat kiintyä toisiinsa ja löytävät paljon yhteistä menettettyjen läheisten aiheuttamista tunteista.
Elokuva on koskettava ja kaunis tarina ja juonen käänteitä siitä ei puutu.
Emilie de Ravin ja Robert Pattinson faneille. Chick flick- kamaa. Tästä et selviä ilman nenäliinaa.





THE GREAT GATSBY
20-luvulle sijoittuva legendaarinen rakkaustarina kertoo nuoruudessa toisensa tunteneiden ökyrikkaan miehen, Leonardo DiCaprio, ja kauniin naidun nuoren naisen, Carey Mulligan, kohtaamisesta.
Elokuvassa pyöritään kolmiodraaman, ökybileiden, juopottelun ja ikuisen rakkauden maailmassa.
20-lukuun hurahtaneelle  elokuva tarjoaa jo visuaalisesti upeita kohtauksia mielettömien asujen ja kulissien kera, mutta kohtaukset, joissa puhuu rajaton rakkaus, ovat todella intensiivisiä ja käsinkosketeltavia.
Kaunis ja herkkä, Crey Mulligan, tekee vaikutuksen roolissaan ja korviaan myöden rakastunutta näyttelevä Leonardo DiCaprio herättää hoivavietin, jossa haluaisit vain kietoa kätesi kaverin ympärille ja silittää hänet uneen.
Näyttävä ja herkkä draama tyttöjeniltoihin.



Hyvää leffajoulua!







torstai 12. joulukuuta 2013

12. Jouluvinkki - Kiitos, mutta ei kiitos

Haluan nyt heti todeta, että tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole loukata ketään, vaan tehdä palvelus itselle ja muille.

Jouluna on ystävien, tuttavien ja sukulaisten kesken tapana antaa joku "joulutuliainen" kun käydään kyläilemässä, vaihtamassa lahjoja tai kun vietetään joulua yhdessä. Myös kiitoksena kuluneesta vuodesta muistetaan esim. esimiestä tai opettajaa/valmentajaa jonkinlaisella "pussukalla".
Tämä on mielestäni ihana tapa ja kuuluu jouluun, kaveria kun ei välttämättä tule näin muistettua muuten koko vuoden aikana,  MUTTA..

haluaisin pyytää että ÄLKÄÄ OSTAKO MULLE YHTÄKÄÄN ALKON GLÖGI-PULLOA! :D
Se on kiva ele ja arvostan ajatusta jouluisesta pullosta näin joulun alla, mutta kun mulla on tuolla niitä viimevuotisiakin pulloja jäljellä ja me ei niistä oikeen välitetä. Jos on pakko jotain hankkia, niin alahyllyn viinit maistuu oikein mainiosti ja VIP-glögi pahvipurkissa maksaa alle euron (joka on mun suosikkiglögi), et sekin on ihan kiva. Jouluaiheiset ruokajutut ja suklaat on kivoja kans. Ja muksujen piirtämät kortit on aina pop! Mutta mitään ei tarvi ostaa.
Että jos niitä glögipulloja viä tulee niin tiätte mitä mää tarjoon vieraille...

Jos tuli semmonen fiilis että "Pidä tunkkis!" ja pahoitit mielesi, niin voit yhtyä anarkistiseen kapinoitiin alla olevien kavereiden kanssa. Kuulin että ne sano et "kaikki saa tehdä mitä haluaa!"





Tässä tämän päiväinen joulukapina!

pus pus x x

11. Jouluvinkki - Iloa itsetehdystä; Syntisen söpöt purnukat

Paha paha facebook innoitti syntiseen tekoon ja tänään jouluidea on VARASTETTU! Eikä siinä kaikki. Se tarjoaa käyttäjälleen nautintoa ja epäterveitä elämäntapoja ja tekijälleen ällöttävän mukavia hetkiä ystävien kanssa ja suurta antamisen iloa.

Yhdestoista jouluvinkki on bongattu ystävältä facebookista ja heti ihastuin toisen omaan. Kuitenkin ihana ystäväni ei säästellyt anteliaisuuttaan antaessan minun jakaa tätä syntisen söpöä ja syötävää joululahjaideaa.


Hyvin valmisteltu ja suunniteltu on puoliksi tehty. Kartturi valmiina.
Idea on siis koota kauniiseen purnukkaan valmiiksi cookie-kekseihin tarvittavat aineet.

Tarvitset:

* 1 litran kauniin lasisen purnukan kansineen

* 1 tl leivinjauhetta
* 1 tl soodaa
* n. 1/2 rkl suolaa

* 3,5dl vehnäjauhoja
* 2,5dl kaurahiutaleita
* 1,5 dl ruokosokeria
* 1,5dl tavallista sokeria
* 2dl rouhittua suklaata
Äipät sotkee.
* 2dl M&M karkkeja tms.

Tässä on nyt vain yhdenlainen cookie-ohje,
mutta näitähän on netti tulvillaan ja soveltaminen
on sallittua.

Kasaa aineet purkkiin niin, että sekoitat ensiksi
leivinjauheen, soodan ja suolan yhteen.

Sitten kokoa aineet kerroksittain purkkiin. Jauhokerroksia kannattaa aina välillä painella vaikka puunuijalla.
Kauniin purkin saat kun kasaat tiheämmät aineet (jauhot sokerit yms.) alle ja jätät karkit päälimmäisiksi. Näin aineet pysyvät helpommin omissa kerroksissaan.

Lisää purkkiin mukaan leivontaohje. Esim. tarralla kylkeen, kanteen tai vaikka korttiin.

Leivontaohje purkin käyttäjälle:
Valmis purnukka syntiseen mässäilyyn.
Söpö ku mikä.


Leivottaessa lisää purkin sisältöön
1 muna ja
150 g margariinia tai voita sulana.
Sekoita, pyörittele pellille palloiksi ja
paista 175 asteessa n. 12 minuuttia.

Purkin voi koristella kauniilla nauhalla, tarroilla, kangasmyssyllä tai millä vain mielikuvitus keksii. Purkkiin on ihana solmia kortti ohjeiden ja jouluntoivotusten kera.

Kerrassaan loistava ja ihana idea. Ja kuten alussa totesin, tää on ällöttävän kiva tapa viettää aikaa ystävien kanssa ja jakaa ideoita. On siinä mukeloillekin ihmettelemistä kun äipät sotkee keittiössä.



Äitien sotkut ja virallinen valvoja Hiltsu <3

Suurkiitokset Tasanteen äippäklubille ihanasta ideasta!


keskiviikko 11. joulukuuta 2013

10. Jouluvinkki - Lahjaidea

Kymmenesjouluvinnki tarjoilee lahjavinkin, joka käy annettavaksi sekä miehelle, että naiselle.
Lahjakortti, on yksi inflaatiosta kärsivä joulun "suosikkilahja", vaikka minun mielestäni sillä on jossain määrin jopa suurempi arvo kuin rahalla. Ainakin saajalleen.

Lahjakortilla pystyt määrittämään sen, mitä olit ajatellut lahjaksi ostaa, mutta haluat antaa valinnan mahdollisuuden lahjan saajalle.
Esimerkiksi. Minulla on käynyt paljon ihania miesasiakkaita, jotka haluaisivat epätoivoisesti ostaa naiselleen kengät, mutta eihän ne miesressukat tajua kuinka vaativia me naiset todella osaamme olla ja kun eihän ne miehet nyt edes tiedä liikkeeseen astuessaan, että minkälaista kenkää se oma nainen edes käyttää. Plim! Onneksi on lahjakortti. Nainen on otettu siitä, että mies haluaa ostaa hänelle kengät, mutta nainen säästyy nololta palautusepisodilta ja saa mieleisensä kengät.
Sama toimii toisinpäin. Yllättävän harva nainen tietää miehensä kengän koon ja kyllähän ne koot vaihtelevat malleittain aika paljon.

Lahjakortti on siis käytettävä siihen kauniiseen ajatukseen, jonka sen ostaja on miettinyt valmiiksi, eikä sitä voi sen sijaan tuhlata romanttisesti esim. baaritiskillä, niin kuin vaikka lahjaksi annettua rahaa. "Raha on persoonatonta" - lahjakortti ei.

Lahjakortin takana voi olla myös joku yhteinen vitsi tai kommellus...

Lahjakortteja on nykyään monenlaisia ja myös pakkaukset ja itse kortit ovat kauniita.

Joulun upein lahjakortti on ehdottomasti Biancon lahjakortti. Kaunis metallirasia kelpaa jatkokäyttöön vaikka korurasiaksi. Miksipä et voisi sinne lahjakortin viereen vaikka korua kaveriksi ostaa.. Biancon lahjakortissa voit määrittää arvon itse ja se on myös veikeä pikkujoululahja pukinkonttiin, summana kun voi olla vaikka muutama euro. Ja muutama eurohan riittää, sillä joulun jälkeen alkaa aletnnusmyynnit ja kenkiä saa pienemmällä rahalla.


Tämä lahja ei varmasti jää käyttämättä!

tiistai 10. joulukuuta 2013

9. Jouluvinkki - Ruokakokeilua; Päärynä-Pekaaninpähkinä piirakka

Niinkuin muutkin vuoden ajat, myös joulu, on kivaa aikaa kokeilla tehdä itse juttuja, tietämättä mitä lopputuloksesta tulee.

Tänään lähdin kokeilemaan joulureseptiä ihan yht'äkkiä päähän pälkähtäneestä ideasta. Mun haaveeni on joskus julkaista oma ruoka-aiheinen kirja ja ehkä siihen unelmaan kaipaan juuri tällaisia inspiraatioita, joista kehittelen täysin oman reseptin.

Tänään valmistin Päärynä-Pekaaninpähkinä piirakkaa mascarpone-creme fraiche vaahdolla.


Tässä ois tämmönen raakile- resepti, joka ehkä kaipaa vielä hieman hienosäätöä:

Tarvitset:

* Valmiin makean piirakkapohjan tai murotaikinan
(voit myös valmistaa pohjan itse murotaikinan tai voitaikinan reseptillä)
* 5 -6 päärynää
* n. 2dl punaviiniä
* n.1,5 dl (1dl + ruokalusikallinen) kookossokeria (tai tavallista)
* kourallisen pekaaninpähkinöitä
* 1prk (2dl) creme fraichea
* 1 prk (250g) mascarpone-juustoa
* 1/3 vaniliatankoa

* Joulumausteita:
- kanelia
- inkivääriä
-kardemummaa
- muskottia
- jauhettua neilikkaa
- hienonnettua timjamia

Pohja:
Minä tykkään käyttää valmiita piirakkapohjia ajan säästämiseksi ja valmiit pakastepohjat ovat mielestäni todella hyviä. Voit toki valmistaa mielesi mukaan piirakkaan oman muro- tai voitaikinan.

Vaivaa valmiin taikinan sekaan ruokalusikallinen kookossokeria. Kookossokerissa on makea karamellimainen maku, joka on melko samanlainen kuin raakaruokosokerissa. Kookossokeri sopii myös diabeetikoille ja tavalliseen sokeriin verrattuna siinä on paljon enemmän mineraaleja ja vitamiineja.
Kookossokeri ei maistu kookokselta.
Kookossokeri antaa pohjalle täyteläisemmän ja jouluisen maun.

Vaivaamisen jälkeen painele taikina piirakkavuokaan ja paista yksinään 200 asteessa n. 20 minuuttia tai kunnes pohja on kypsä. Se saa kuitenkin jäädä keskeltä hieman pehmeäksi. Pohjan päälle kannattaa laittaa hetkeksi jokin paino, esim. uunin kestävä kattila tai vuoka, ettei pohja kohoa liikaa.

Täyte:
Pohjan ollessa uunissa, valmista päärynä seos. Kuori ja paloittele päärynät. Laita kattila liedelle,
keskilämmölle ja kaada kattilaan
1 dl kookossokeria ja sulata se kokoajan
 sekoittaen. Kun sokeri on sulanut, kaada
sekaan tilkka kuumaa vettä ja sekoita
koko ajan. Lisää seokseen pikkuhiljaa viini.
Lisää päärynät.
Mausta seos joulumausteilla ja kiehauta hetki kunnes päärynät ovat hieman pehmenneet.
Siivilöi päärynät liemestä ja kaada kuuman piirakka pohjan päälle. Säästä viiniliemi ja lusikoi sitä vielä mausteeksi piirakan päälle. Paloittele kourallinen
pekaaninpähkinöitä ja ripottele pähkinä
murut piirakan päälle. Anna kuuman
piirakan vetäytyä hetki ja valmista vaahto.

Vaahto:

Sekoita creme fraiche (2dl) ja 2/3 mascarpone juustosta yhteen. Halkaise vaniljatangon pätkä ja kaavi siemenet. Mausta seos vanilijan siemenillä ja tomusokerilla.

Mikäli tarjoilet piirakan heti (ja luulet, että se tekaa kauppansa saman tien) saat piirakasta todella kauniin jos levität vaahdon kauttaaltaan piirakan päälle ja koristelet pinnan viiniliemellä ja joulumausteilla. Piirakka kuitenkin säilyy pidempään, jos tarjoilet vaahdon erikseen... ehkä.

Inspiroidu, kokeile, herkuttele!


































maanantai 9. joulukuuta 2013

8. Jouluvinkki - Moderni joulumenu

Kahdeksas jouluvinkki tarjoaa minun suosikkireseptejä.
Vietimme työkavereiden kesken pikkujouluja edellisenä päivänä ja koska pikkujoulubudjetti oli melkoisen pieni, päätin järjestää ravintolaillallisen itse.

Järjestelin olohuoneeseemme kaksi ruokapöytää tuoleineen ja suunnittelin modernin joulumenun suosikkiresepteistäni.
Jouluun kuuluu selkeästi juurekset ja possu ihania joulumausteita unohtamatta.




Moderni Joulumenu:

Alkuruoka
Punajuurikeitto ja Créme fraîche

Pääruoka
Pulled pork eli pitkään kypsytetty possu 
ja uunijuurekset

Jälkiruoka
Joulumaustettu Créme Brûlée



Reseptit:

Punajuurikeitto
(kattilallinen, n. 8 annosta)

Tarvitset:

* 750g punajuuria
* 1 ison sipulin ta 2 pientä 
(tähän käy punasipuli tai tavallinen)
* n. 10 dl vettä
* 2 kasvisliemikuutiota/ 2rkl kasvisfondia/ tai veden tilalta kasvislientä
* 1tl pippurisekoitusta
* 2 rkl sitruunamehua
* 2dl ruokakermaa tai vastaavaa kasvisvalmistetta
* 2rkl hunajaa
* suolaa
* purkki creme fraichea
* tuoretta persiljaa

Kuori ja paloittele punajuuret (tämä kannattaa tehdä kumihanskat kädessä, ettei puna jää käsiin).
Kuori ja paloittele sipuli ja pistä palat kiehuvaan veteen. Lisää kasvisliemivalmiste, pippurisekoitus ja sitruunamehu. Keitä n. 40 min tai kunnes punajuuret ovat kypsiä.

Lisää ruokakerma ja hunaja. Mausta suolalla.

Soseuta keitto heti sauvasekottimella (tai monitoimikoneessa).

Tarjoile creme fraiche nokareen ja hienonnetun persiljan kera.


Pulled pork ja uunijuurekset
(n. 8 annosta)

Tarvitset:
* n. 2 kilon palan porsaan kasleria

* 1/2 kiloa (10 kpl) kiinteää ruokaperunaa
* 1/2 kiloa (6 kpl) batatteja
* n. 4-6 kpl porkkanoita
(Näistä on tarkoitus saada kaksi pellillistä. 
Halutessasi voit myös lisätä sekaan sipulia ja puolikkaita tomaatteja)

*Mausteet (esim.):
- suola
- pippuri
- rosmariini
- timjami
- hunaja
- paprikamauste

Laita possu uuniin mahdollisimman aikaisin. Mielellään 7 tuntia ennen tarjoilua. 
Hiero paljon kuivia mausteita possun pintaan (esim.): suola, pippuri, paprikamauste, yrtit, hunaja.
Paista 110 asteessa n. 7 tuntia.
Tämän jälkeen saat possun revittyä kahdella haarukalla mureaksi palaksi. Tarjoa heti.

Juurekset voi valmistaa hieman ennen tarjoilua. Leikkaa juurekset suunnilleen samankokoisiksi lohkoiksi kahdelle pellille. Mausta runsain maustein (esim.) suola, pippuri, timjami, rosmariini, hunaja.
Paista reilussa 200 asteessa n. 20 minuuttia.


Joulumaustettu Creme Brulee
( 6 annosta)
Tarvitset:

* puolikas vaniljatanko
* 1prk (3,3dl) kuohukermaa tai vastaavaa kasvisvalmistetta 
(esim. sunnuntai vispi - kauravalmiste)
* 1dl maitoa (kevyt tai rasvaton)
* 4 keltuaista
* 1/2 dl sokeria

Halkaise vaniljatanko ja kaavi siemenet veitsen hamarapuolella. Laita siemenet, tanko ja kerma sekä maito kattilaan (teflon). Kuumenna hitaasti kiehumispisteeseen.

Yhdistä kulhossa keltuaiset ja sokeri. Vatkaa kevyesti. Kaada kuuma kermaseos ohuena nauhana keltuaisseoksen päälle kevyesti koko ajan vatkaten. Poista vaniljatanko tai kaada seos siivilän läpi annosvuokiin. 

Nosta annosvuoat syvälle uunipelille ja työnnä uuniin, jätä luukku auki. Kaada kannusta vettä pellille niin paljon, että se ylettää vuokien puoleen väliin. Kypsennä uunin alaosassa 190 asteessa 20-25 minuuttia. Jäähdytä jääkaapissa 2-3 tuntia (anna jäähtyä hetki pöydällä, älä laita suoraan jääkaappiin).

Ripottele pinnalle ruokokidesokeria (tai tavallista hienoasokeria) ja polta pinta kaasupolttimella rapeaksi.

Vinkki: Jos sinulla ei ole kaasupoltinta, brulee on loistavaa ilman sokeripintaakin, mutta voit valmistaa rapean sokeripinnan seuraavasti:
Sulata 1dl tavallista sokeria kattilassa keskilämmöllä. Annan sokerin sulaa juoksevaksi ja saada hieman väriä. Kaada sula sokeri pellille leivinpaperin päälle ja levitä esim. teräslastalla ohueksi levyksi. Anna jäähtyä ja kovettua. Murustele kovettunut sokeri ja levitä bruleiden päälle ennen tarjoilua.

Eikai siinä muutaku että NAUTI!












7. Jouluvinkki - Iloa itsetehdystä; Eräänlainen joulupuu


Jos ei ole vielä käynyt ilmi, pidän kovasti itsetehdyistä koristeista, lahjoista, koruista.. kaikesta. Joulukoristeet ovat mulla aina pääasiassa itsetehtyjä ja nautin kovasti terapeuttisista hetkistä askartelun parissa.

Tässä olisi teille taas simppeli idea ja toteutustapa jakoon:
Minimalistinen joulupuu, tai -oksa.
Tosin mulla tuo on ollut kyllä ympärivuotisessa käytössä. Käy kukilla stailattuna loistavasti myös kevääseen.



Koristeoksan tekoon tarvitset:

* Kuivia tai kuivattuja tummia oksia (esim. koivu), valitse jämäköitä EI roikkuvia oksia
* Valkoisen spray-maalin
* Maljakon (tässä Ikean "Bladet" 28cm)
(Roikkuvan koristeen/koristeita)

Spreijaa kuivat oksat 2-3:lla ohuella kerroksella. Anna oksien kuivua aina kerrosten välissä. Spreijaa oksat ulkona tai maalaukseen tarkoitetussa tilassa.

Itse kuivasin oksat (sekä ennen, että jälkeen) saunassa sanomalehtien päällä.

Kun maali on kuivunut asettele oksat maljakkoon ja koristele.







                                         
<3


6. Jouluvinkki - Relaa

Joulun keskellä ja nykyisessä elämäntavassa ja -tyylissä on hurjan vaikea ottaa vain rennosti. Tylsistyminen, jouluväsymys ja -masennus kaataa sohvalle, eikä päästä sieltä ylös jos kerran kaatuu.

Ihmisen pitäisi opetella antamaan aikaa myös itselleen, mielelle ja keholle, aikaa levätä.

Monesti kun siihen kotisohvalle lösähtää, ei mieli anna rauhaa. Mitä mun piti tehdä koneella? Onko kaikki deadline:t kurottu kiinni? Ai niin ne laskut! Niin ja se sähköposti! Mites.. teinkö...koska oli..! STOP!
Minä annoin itselleni luvan viettää lähes koko itsenäisyyspäivän yöpuvussa. Ja kuinka hyvältä se tuntui!

Myönnän olevani ihminen, jonka on vaikeaa pysyä paikallaan ja joka haalii projekteja liikaa. Olen juuri tuo itsensä moralisoija, jos harrastan entistä suosikkiharrastustani, laiskottelua.
Niimpä haluan rohkaista sinua kiirekimmo-stressierkki, ota rauhassa! Ei ole väärin välillä laiskotella ja olla ihan vain itsensä kanssa. Mielen ja kehon rauhoittaminen auttaa sinua varmasti jaksamaan paremmin, olemaan mukavampi ympärillä oleville ihmisille ja saa sinut skarpiksi.

Jos mielen rauhoittaminen on erityisen vaikeaa, etsi itsellesi jokin aihe, harrastus tai teko, jonka parissa huomaat, että ajattelet vain sitä, mitä sillä hetkellä teet. Minulle tuo asia on ruuanlaitto.
Luulin joskus, että rakas tanssiharrastukseni olisi minulle tämä asia, ja ehkä se joskus olikin, nyt huomaan, että ajatus harhailee helposti tanssitunnillakin, joka ei tue sitten kumpaakaan ajatusta; koreografian opettelua tai mielen rentouttamista tanssin avulla. TOKI on paljon tanssitunteja joilla pystyn täysin irtautumaan mieleni pyörteistä siihen hetkeen ja tämäkin riippu paljon päivästä, mutta järeämpi ase tähän on hella ja pannu. Yllättävää kyllä.
Rakkaus ruokaan ja pyrkimys täydelliseen lopputulokseen saa minussa aikaan totaalisen keskittymisen. Se on miellyttävä tunne ja haastan, kehoitan ja suosittelen kaikille sen etsimistä.

Myös onnistumisen tunne on yksi voimakkaimmista ihmismielen lääkkeistä ja minusta jokaisella ihmisellä pitäisi olla jokin harrastus, jonka parissa saa kokea näitä tunteita. Sellaisesta ihmisestä kumpuaa itsevarma, itsensä tunteva Nätti Tyttö. Tämän kaltainen mielenlujuus, itsensä tunteminen ja mielentajuus on minusta ihailtavaa ja tavoiteltavaa.

Näiden ajatusten myötä itsenäisyyspäivän vietto kului sohvalla ja illalla ystävien kanssa viinilasin äärellä ravintolassa, josta muuten bongasin Pentin ja Tarjan!!

Iittalan Arabia muki, Pauligin kahvi ja Fazerin suklaa istuvat ällöttävän hyvin itsenäisyyspäivään.

Lämmintä ja rentouttavaa itsenäisyyspäivän iltaa!

5. Jouluvinkki - Osta jolun hittilahjat ajoissa!!


Tätä on varmaan osalle turha toitottaa, mutta mulle joulu tuli taas yllätyksenä, niin kuin talvi autoilijoille.
Useammalla läheisellä ystävällä ja sukulaisella on merkkipäivät joulun alla ja lahjoja tulee siis hankittua joulukuussa ennen jouluaattoa vietättäviin merkkipäiviin.
Pitäisi varmaan etukäteen ottaa selvää, mitä lahjoja ennustetaan hittituotteiksi, sillä jo kahta lahjaa olen saanut metsästää useammasta
paikasta ja jonottaa niiden uutta saapuvaa erää.

Äitini tapaa kertoa tarinaa "jumppabarbin metsästyksestä", joka selkeästi on syöpynyt äidin muistiin. Olin siis ehdottomasti halunnut joulupukilta jumppabarbin ja (ilmeisesti) mikään muu ei ollut käynyt. Iskän ja äidin etsinnät olivat edenneet jopa maahantuojalle soitteluun asti, tänä kyseisenä jouluna. Olikohan sitten lopulta käynyt niin, että kummitäti oli tuon barbin löytänyt jostakin ulkomailta. Huh! 
Ajattelen aina kauhulla niitä hetkiä jos/kun olen itse tuossa äidin roolissa, mutta vaikka minulla ei ole lapsia, olen kyllä ollut kosketuksissa tämän kaltaisten lahjaongelmien kanssa.. minä kun hoidan kaikki viime tippaan. 

Minun metsästykseni kohdistui Robinin Boom Kah - levyyn, joka piti hankkia pikkuiselle fanille syntymäpäivälahjaksi. Onneksi kuorma saapui syntymäpäivien aattona ja lahja saatiin onnellisesti pakettiin. Oli mulla yhden toisenkin lahjan kanssa sama juttu, mutta sitä en tohdi paljastaa täällä julkisesti.
Joten tänä vuonna kehoitan teitä olemaan ajoissa (mikäli vielä mahdollista), sillä minä aion olla myös.
Deodorantit kainaloihin ja hikisiin jouluruuhkiin mars!

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

4. Jouluvinkki - Iloa itsetehdyistä; Sanomalehtikuusi

Tänään vinkkinä miten valmistat halvan ja helpon, mutta tyylikkään joulukoristeen. Tässä ohjeet sanomalehti kuuseen:

Kuusen tekoon tarvitset:
* Styrox- tai paperimassa kartion
* Liimaa (erikeeper tai kontaktiliima)
* Sakset
* Sanomalehteä
ja koristeeksi
* Tarrastrasseja (tai tavallisia strasseja ja liiman)
Tässä materiaalit 3,70 euroa.
Tarvikkeet

1. VAIHE
Leikkaa sanomalehdestä n. 1cm levyisiä (pituudella ei väliä) suiroja ja 2-3cm kokoisia lehden mallisia paloja.


2. VAIHE
Aloita kuusen kokoaminen levittämällä liimaa kartion alareunaan, kokonaan kartion ympäri. Kiinnitä liimaan sanomalehtisuikale kiertäen koko kartio ympäri. Jos käytät kontaktiliimaa, älä pelästy vaikka liima hieman syövyttäisi styroxin pintaa. Lehdet kiinnittyvät "monttuun" hyvin.



3. VAIHE
Liimaa lehtiä, keskeltä hieman rypyttäen, vieri viereen suikaletta mukaillen. Liimaa lehtien tyvien päälle uusi suikale sanomalehteä sitomaan niitä paremmin kiinni kartioon. Toista sama useaan kertaan kohti latvaa.


4. VAIHE
Ennen ihan viimeisiä kerroksia, tee kuuselle sanomalehdestä kartion muotoinen hattu ja liimaa se kartiolle päähän.


5. VAIHE
Kiinnitä viimeisen kerroksen lehdet siististi ja jätä ne päällimmäiseksi kerrokseksi (älä laita enää suikaletta).
Koristele lehdet tarrastrasseilla.

VALMIS!




Anna lahjaksi, vie tuliaisena tai pidä itse.